torstai 30. lokakuuta 2008

Jodi Picoult: Yhdeksäntoista minuuttia

Kuvaus kirjasta


Yhdeksässätoista minuutissa ehtii leikata nurmikon, värjätä hiukset tai viikata pyykit. Sterlingin pikkukaupungista ajaa Vermontin rajalle yhdeksäsässätoista minuutissa. Samassa ajassa voi pysäyttää maailman. Yhdeksässätoista minuutissa ehtii myös kostaa, ja juuri niin teini-ikäinen Peter Houghton päättää tehdä. Kukaan Sterlingissä ei tiedä miksi, mutta rajusti purkautuneen väkivallan jälkeen mikään ei ole entisellään. Kaupunkilaisten elämä ja monimutkaiset ihmissuhteet paljastuvat vähän kerrassaan Peterin oikeudenkäynnin aikana. Kuka on syyllinen, kuka syytön? Miksi läheisimmätkään eivät nähneet lapsen hätää jo vuosia sitten? Jodi Picoultin Yhdeksäntoista minuuttia on äärimmäisen jännittävä ja koskettava lukuromaani, joka ilmestyessään nousi suoraan USA:n myyntilistojen ykköseksi. 
(Lähde: www.suurikuu.fi)
--------------------------------------
Yllätys olikin iloinen kun huomasin kirjaa kirjastosta noutaessani kyseessä olevan todellinen tiiliskivi (628 sivua) mutta teksti on tuntunut ainakin tähän asti selkeältä ja helposti luettavalta.
Kun olen nyt lukenut kirjaa 200 sivua kohta siis puolessa välissä on ajatukseni, että kyse on tosiaan ajatuksia herättävä kirja. Teksti on kirjoitettu niin, että tarinaan on helppo upota ja eläytyä voimakkaastikin. Välillä on tuntunut jopa pala kurkussa lukiessa.

31.10.
Nyt on tuntunut siltä, että lukemiseen on jäänyt todella koukkuun ja saattaa kuluakin tuntikin huomaamatta. Todella hyvä ja ajatuksia herättävä kirja.

Ei kommentteja: